keskiviikko 30. joulukuuta 2009

Meillä leivotaan

Ei oikeastaan pitänyt leipomistyöhön ryhtyä, siihen jotenkin vaan ajautui. Oiva ohjekin oli käden ulottuvilla. Ainekset kulhoon ja työhön.



Ohjeessa käskettiin työstää taikinaa nostellen sitä kulhosta repivin liikkein. No, revitään sitten.





Repimisen jälkeen saatetaan hengähtää sen tunnin ajaksi, jona taikina lepäilee.





No niin, nyt on taikinan ja leipojan levolta nousun aika





Täytettä peliin eli kaaviloidulle taikinalevylle pilkottuina miniluumutomaatteja, valkosipulin kynsiä, aurinkokuivattuja tomaatteja, mozzarellaraastetta ja basilikanlehtiä. Käännetään taikinalevy molemmilta sivuilta keskelle ja taputellaan sivut kiinni






Leikataan paketista siivuja ja asetellaan pelille





Uunissa lämpö 200 ja paistoaika noin 25 min




Ei kommentteja:

Lähetä kommentti