sunnuntai 10. helmikuuta 2013

Villasukkasunnuntai ja yleistä järjestelyä



Heräsin aamulla luullen nukkuneeni pommiin. Takaraivoruletissa pyörivät viikonpäivät odottaen pysähtymistä oikeaan aamuun. Siis sunnuntaihin. Takana oli 10 tunnin makoisat yöunet ja edessä odotettu vapaapäivä.
Aamukahvin kera mutustelin suolarinkeliä, jonka ostin eilen lähikaupungin Lidlin paistopisteestä. 
Nostelin pussiin tietysti useampia rinkeleitä, sämpylöitä ja jotain makeaakin. Paistopisteen houkutteleva tuoksu viettelee ostamaan monenlaista. Eipä ole sellaista houkutinta kotipaikalla, puolensa silläkin. Olihan se rinkeli hiukan kuivahtanut yön aikana, mutta ei liiaksi.
Parin viimeisen viikon aikana olen käynyt vain pyörähtämässä kotona, vaihtamassa vaatteita, tyhjentämässä postilaatikkoa. Siltä ainakin on tuntunut.
Lunta tuli taivaalta sakeasti ja pitkään. Hiippailin villasukat jalassa ja järjestelin paikkoja, raivasin keittiön, tein ruokaa, kuuntelin musiikkia. Kävin lapioimassa lunta välillä. Kuuntelin sohvalla pesukoneen ääntä ja tunsin olevani oikea ahkera koti- ihminen. Heiluttelin jalkojani sohvan kaiteen yli ja välillä selkänojalle. Ai miksikö, en minä tiedä, näytti mukavalta. Rapistelin lehteä, luin jonkin matkaa kirjaa. Tuuletin sohvatyynykokoelman.
Vähemmästäkin väsyy ihminen.
Taidan mennä yöpuulle jo varhain, viimeistään kymppiuutisten aikaan.



Ei kommentteja:

Lähetä kommentti